Ajankohtaista

Vuoden burmat 2023 on julkaistu!

Syyskokouskutsu


Asialista


Erikoisnäyttely 10.6.2023 – alustava infopaketti

Oli burmasi ilmoitettuna Hämeenlinnan näyttelyyn tai ei, olet tervetullut ihastelemaan burmien kauneutta kesäkuussa Hämeenlinnaan!

Hämeenlinnan näyttelyyn on ilmoittautunut yli 70 burmaa, joten Breed Best in Show järjestyy, minkä lisäksi näyttelyssä on burmille omia erikoisluokkia ja kilpailuja, joista tietoa ja ilmoittautumisohjeet ohessa. Ilmoittautumiset alla oleviin luokkiin ja kilpailuihin tulee tehdä ennakkoon, jotta osaamme varautua oikealla määrällä palkintoja ja arvioida erikoisluokkien aikatauluja sekä ehdimme tarkistaa annetut faktat.

- Paras turkki: Luokassa etsitään silkkiturkkisinta burmaa, jonka turkki on hyvin lyhyt, aluskarvaton, vartalonmyötäinen, hieno ja kiiltävä. Luokan tuomarina toimii Marina Forsten.

- Karnevaali: Tässä luokassa hassutellaan! Itsensä ja burmansa (tai vain burmansa tai vaikka vain itsensä?) saa pukea mitä kekseliäimpiin asukokonaisuuksiin. Tai jos vaatetuksella leikittely ei innosta, voi tässä luokassa esitellä esimerkiksi temppuja, joita on burmansa kanssa harjoitellut. Tämä luokka on haastavaakin haastavampi tuomaroitavaksi, mutta mikäli voitto on toiveissa, kannattaa varautua hurmaamaan tuomarina toimiva Emilia Viholainen.

- Vanhin burma: Palkitsemme vanhimman näyttelyyn osallistuvan burman! Mikäli näyttelyyn osallistuva burmasi on seniorikastia, kannattaa ilmoittaa syntymäaika yhdistyksen tietoon.

- Pisin sukupolviketju: Suoraan alenevassa polvessa mahdollisimman monta yksilöä kasaan ja mukaan sukupolviketju-skabaan! Sukupolviketjuun riittää yksi ilmoittautuminen, kunhan huolehtii kaikki tiedot ketjuun kuuluvista kissoista mukaan ilmoittautumiseen. Pisin sukupolviketju palkitaan.

- Pisin matka: Kauimpaa näyttelyyn matkannut burma palkitaan! Mikäli epäilet matkanneesi pisimmän matkan, ilmoitathan osoitteesi postiosoitteineen, niin saamme tehtyä kilometrivertailut ja luovutettua palkinnon oikeaan osoitteeseen.

- Ensikertalainen: Ensimmäiseen näyttelyynsä osallistuville burmille tarjotaan pienet spesiaalimuistot näyttelystä kotiin viemisiksi!

Tarkoituksenamme on myös järjestää yli 7-vuotiaille burmille epävirallinen veteraaniluokka, mutta tämän osalta jatkamme vielä suunnitteluja ja tiedotamme lisää lähempänä.

Lisäksi näyttelyssä jokaisen kasvattajan tai yksittäisen näytteilleasettajan on mahdollista jakaa omia spesiaalipalkintojaan. Kukin tahollaan voi siis hankkia palkinnon (joka voi olla esimerkiksi ruokaa, herkkuja, leluja, ruusuke tai vaikka pokaali) ja antaa sen sitten vapaamuotoisesti omalle suosikilleen valitsemiensa perustelun pohjalta. Aiemmissa erikoisnäyttelyissä on mm. palkittu suloisimpia pentuja, kirjavimpia konnia, kultaisimpia silmiä, omia kasvatteja, outcross-taustoja ja suosikkivärejä – vain taivas on rajana! Koostamme Burmapostiin tiedot kaikista palkituista, joten toivomme kaikkien palkintoja jakaneiden toimittavan tiedot palkitsemisistaan sähköpostitse mahdollisimman pian näyttelyn jälkeen osoitteeseen burmaposti@gmail.com.

Ilmoittautumiset erikoisluokkiin ja -kilpailuihin tulee tehdä 7.6.2023 mennessä oheisella lomakkeella: https://forms.gle/QKR8PvrtyoCLVtfG7

Palkitsemme näyttelyssä myös Vuoden Burmat 2022! Mikäli burmasi on saavuttanut TOP3-sijoituksen, mutta et pääse noutamaan palkintoa näyttelypaikalta, otathan yhteyttä allekirjoittaneeseen pikimmiten, jotta voidaan yrittää järjestää palkinnon nouto jostain muusta näyttelystä. Postitamme palkinnot vain postikuluja vastaan.

Tällä hetkellä näyttelyä ovat lupautuneet sponsoroimaan MUSH, Eläinruokatehdas Lemmikki Oy, Jenni Haapala, Tujoma, Minnin Oy, Elzicatlady, Mauste-Sallinen, McDonald’s sekä Karvaiset ja karvattomat. Tavoitteenamme on hankkia vielä lisääkin palkintoja ja lahjoja näyttelyyn osallistuville burmille. Pyrkimyksemme myös on, ettei kenenkään tarvitse lähteä kotiin tyhjin käsin, vaan haalimme lahjat ihan jokaiselle näyttelyyn osallistuvalle burmalle! Kuulemme myös mielellämme lisää ideoita ja ehdotuksia esimerkiksi sponsoreista! Jos Sinun työpaikaltasi olisi mahdollisuus saada lahjoituksia joko osallistuville burmille tai näiden omistajille, otathan rohkeasti yhteyttä!

Näyttelyn järjestävä yhdistys YkkösKissat toimittaa vielä vahvistuskirjeen tarkempine infoineen noin viikkoa ennen näyttelyä. Tämä info on vain alustava tiedote tulevista spesiaaliohjelmista burmille. Lisäksi muistuttelisin vielä siitä, että Helmi toimii BKY:n näyttelymentorina, joten kaikki näyttelyyn liittyvät kysymykset voi esittää matalalla kynnyksellä Helmille joko sähköpostitse helmi.oranko@burmat.net tai puhelimitse 044 025 5551.

Nähdään Hämeenlinnassa! 

Burma ja kevät -kuvakilpailu!

Burmakissan Ystävät ry järjestää keväällä kuvakilpailun, jossa tuomarina toimii itsekin burmia omistava Sampo Marjomaa! Kuvakilpailuun osallistuvien kuvien tulee olla kevät-aiheisia ja kuluvan vuoden aikana otettuja. Tarkkoja arvostelukriteerejä Sampolle ei ole annettu, hän arvioi kuvat oman mieltymyksen ja fiiliksen mukaan!

Burmakissan Ystävät palkitsee kilpailun parhaimmistoa ja lisäksi järjestetään yleisön suosikkikuva -äänestys ilmoittautumisen päätyttyä yhdistyksen Facebook-sivulla.

Kuvat kilpailua varten tulee toimittaa 23.4.2023 mennessä Emilialle osoitteeseen emilia.viholainen@burmat.net. Ilmoitathan myös kuvassa olevan kissan nimen titteleineen, EMS-koodin sekä kuvaajan nimen. Huomioithan, että yhdistys voi käyttää kilpailuun toimitettuja kuvia muissakin julkaisuissaan, kuten Burmapostissa ja -kalenterissa.

Kamerat räpsymään ja kuvia toimittamaan, voittajat julkistetaan toukokuun alkupuolella!

Kilpailu on tarkoitettu Burmakissan Ystävät ry:n jäsenille.

EDIT. Burma ja kevät -kuvakilpailun ilmoittautumisaikaa on jatkettu viikolla eli kuvat kilpailua varten tulee toimittaa 23.4.2023 mennessä Emilialle osoitteeseen emilia.viholainen@burmat.net aiemmin ilmoitetun määräpäivän (16.4.2023) sijaan.